Munkkimiesten tarina

Eletään vuotta 1983. Kaksi leipurin koulutuksen saanutta tamperelaista kaverusta päättää perustaa leipomon, Munkkimiehet Oy:n. Yrityksen ensimmäiset tilat sijaitsevat Tampereen historiallisessa leipomomiljöössä, Rieväkylässä, omakotitalon kellarissa. Jo toiminnan alussa ohjenuoraksi otetaan ”Leivo kaunis pulla ja anna sille hyvä maku”.

Töitä tehdään nöyrästi, ennakkoluulottomasti ja innovoiden – sloganiksi muodostuu ”Makujen mielihyvää”. Yritys perustaa maan ensimmäiset paistopisteet marketteihin ja valmistetaan Suomen ensimmäiset sulattamista vaille valmiit tuotteet ja cookiesit. Varsinaisen leipomoliiketoiminnan rinnalle tulevat myös kahvilat, joista tulee heti suosittuja. Toimitilat vaihtuvat Messukylästä Käpylään ja siitä edelleen Ruskoon, jossa ne vielä nykyisinkin sijaitsevat.

Yrityksen tasainen kasvu jatkuu, jopa läpi 90-luvun laman ajan. Perinteisestä paikallisleipomosta kasvaa valtakunnallinen toimija. Myös 2000-luvulla sama suunta jatkuu – toiminta on vakavaraista ja eteenpäin pyrkivää. Munkkimiehet noteerataan toistuvasti elintarviketoimialan vahvimpien yritysten joukkoon.

Makeat pakastetuotteet

Suolaiset pakastetuotteet

Ajankohtaista

Fastfood & Café & Ravintola 2018 - Tampere

Fastfood & Café & Ravintola 2018 – Tampere

Olemme tänä vuonna mukana Tampereen Fastfood & Café & Ravintola 2018 -messuilla! Tulkaahan tapaamaan meitä!

Fastfood&Cafe&Ravintola2018

 

Munkkimiehet Oy
Munkkimiehet Oy3 days ago
Messukylä lounaslista vko 42

Ma: Lihakeitto 6.50 €
Pyttipannu 8.00 €
Tomaatti-kalavuoka 8.00 €

Ti: Broilerikeitto 6.50 €
Grillipihvi 8.30 €
Tonnikalakiusaus 8.00 €

Ke: Kalakeitto 6.50 €
Naudan palapaisti 8.30 €
Kebabpastavuoka 8.00 €

To: Hernekeitto ja pannari 6.50 €
Jauhelihakastike 8.00 €
Kalaporkkanavuoka 8.00 €

Pe: Nakkikeitto 6.50 €
Juustoinen broileripata 8.00 €
Smetanasilakat 8.00 €
Munkkimiehet Oy
Munkkimiehet Oy5 days ago
Lounaslista Rusko vko 42

MA Kalakeitto 6,50 €
Mustamakkara 8,00 €

TI Jauhelihakeitto 6,50 €
Currybroileria 8,30€

KE Makkarakeitto 6,50 €
Kalamureke 8,00 €

TO Hernekeitto + pannari 6,50 €
Pekonipasta 8,00 €

PE Kanakeitto 6,50 €
Kerma-sipulihärkää 8,30 €
Munkkimiehet Oy
Munkkimiehet Oy7 days ago
Tampereen Messut
Fastfood & Cafe & Ravintola 2018-messut Tampereella 10-11.10, meidät löytää osastolta 706. Tervetuloa!
Munkkimiehet Oy
Munkkimiehet Oy1 week ago
Messukylä lounaslista vko 41

Ma: Lihakeitto 6.50 €
Uunimakkara 8.00 €
Parsakaali -kalavuoka 8.00 €

Ti: Makkarakeitto 6.50 €
Jauhelihamureke 8.00 €
Broileririisivuoka 8.00 €

Ke: Kalakeitto 6.50 €
Uunipossu 8.30 €
Juustokala 8.00 €

To: Hernekeitto ja pannari 6.50 €
Nakkistroganoff 8.00 €
Maissipaneroitu broileri 8.00 €

Pe: Jauhelihakeitto 6.50 €
Broilerin filepihvit 8.30 €
Pekonipastavuoka 8.00 €
Munkkimiehet Oy
Munkkimiehet Oy2 weeks ago
Lounaslista Rusko vko 41

MA Jauhelihakeitto 6,50 €
Bbq härkää 8,30 €

TI Makkarakeitto 6,50 €
Kanapata 8,30€

KE Lihakeitto 6,50 €
Kebabkastike 8,30 €

TO Hernekeitto + pannari 6,50 €
Chili con carne 8,00 €

PE Nakkikeitto 6,50 €
Makaronilaatikko 8,00 €
Munkkimiehet Oy
Munkkimiehet Oy3 weeks ago
Kespron syksyn messukiertueen viimeistä messua vietetään tänään Rovaniemellä. Tervetuloa!

Kahvilat

Lounaskahvilamme palvelevat iloisella ja rempseällä otteella…

Tervetuloa yksin, kaksin tai porukalla. Kahviloissamme nautit herkullisten tuotteidemme lisäksi välittömästä ja aidosta manselaisesta tunnelmasta. Emme kokkaa salaisin reseptein vaan avoimin mielin ja tarjoamme aina parasta.

MESSUKYLÄ:

Messukylänkatu 23, 33700 TAMPERE
Puh. 010 439 9061
Avoinna ma-pe 6-16

LOUNASLISTA VKO 42

Ma: Lihakeitto 6.50 €
Pyttipannu 8.00 €
Tomaatti-kalavuoka 8.00 €

Ti: Broilerikeitto 6.50 €
Grillipihvi 8.30 €
Tonnikalakiusaus 8.00 €

Ke: Kalakeitto 6.50 €
Naudan palapaisti 8.30 €
Kebabpastavuoka 8.00 €

To: Hernekeitto ja pannari 6.50 €
Jauhelihakastike 8.00 €
Kalaporkkanavuoka 8.00 €

Pe: Nakkikeitto 6.50 €
Juustoinen broileripata 8.00 €
Smetanasilakat 8.00 €

Lounashintoihin sisältyy salaatti, ruokajuomat,
leivät ja levite sekä kahvi

LEIPOMON KAHVILA:

Kauhakorvenkatu 30, 33720 TAMPERE
Puh. 010 439 9066
Avoinna ma-pe 04.30-18.00

LOUNASLISTA VKO 42

MA Kalakeitto 6,50 €
Mustamakkara 8,00 €

TI Jauhelihakeitto 6,50 €
Currybroileria 8,30€

KE Makkarakeitto 6,50 €
Kalamureke 8,00 €

TO Hernekeitto + pannari 6,50 €
Pekonipasta 8,00 €

PE Kanakeitto 6,50 €
Kerma-sipulihärkää 8,30 €

Lounashintoihin sisältyy salaatti, ruokajuomat,
leivät ja levite sekä kahvi

  • YHTEYSTIEDOT

    Munkkimiehet Oy
    Kauhakorvenkatu 30
    33720 Tampere
    p. 010 439 9060
    etunimi.sukunimi@munkkimiehet.fi

    Tilaukset ja laskutus
    Irma Mikkolainen
    050 379 5322

    Myynti
    Harri Gröhn 0400 624971
    Kirsi Öman 040 530 8158
    Satu Lietsamo 0400 848 366